Sidomme sinulle morsiuskimpun toiveidesi mukaan. Varaa aika suunnitteluun hyvissä ajoin ennen elämäsi kauneinta hetkeä. Suunnitellaan yhdessä kukitus myös juhlapaikkaan sekä kirkkoon.

Suunnittelu ja tilaaminen

Suunnitteluun kuluu aikaa ja se on hyvä tehdä kaikessa rauhassa. Siksi toivommekin, että varaat ajan suunnitteluun etukäteen. Samalla voimme suunnitella kaikki häihin liittyvät kukkakoristelut. Suunnittelusta emme peri maksua.

 

Morsiuskimpun valinta ja hinnoittelu

Morsiuskimpun tulisi olla kuin koru, joka sopii kantajalleen. Valinnassa tulee ottaa huomioon morsiamen puku sekä morsiamen koko, silmien ja hiusten väri. Morsiuskimppuun soveltuvat miltei kaikki kukat. Värjättyjä kukkia ei kuitenkaan suositella, koska ne voivat jättää tahroja hääpukuun.

Morsiuskimpun hinnasta työ muodostaa olennaisen osan, siksi hinta nousee tavallisia kimppuja korkeammaksi. Morsiuskimput vaativat lähes poikkeuksetta huomattavasti enemmän käsityötä ja aikaa. Käsityötä morsiuskimpuissa usein lisäävät ns. kukkien esivalmistelu; kuten langoittaminen ja teippaaminen, joita tavallisessa sidonnassa ei tehdä. Näillä varmistetaan morsiuskimpulle haluttu muoto ja kestävyys eli korkea laatu.

 

Lopun hinnasta muodostavat kukat, koristevihreät sekä muut kimpussa käytettävät materiaalit. Materiaalikustannuksista kukat muodostavat merkittävän osan. Kukkien hinta sekä saatavuus vaihtelevat jonkin verran vuodenajasta riippuen.

 

Suunnittelukäynnin perusteella voimme antaa sinulle hinta-arvion.

Koitko tämän mielenkiintoiseksi? Haluaisiko kiittää jakamalla?Share on Facebook0Tweet about this on TwitterPin on Pinterest0Share on LinkedIn0